Ei juu vaarinhousut
Vai miten se oli

Olen aina kokenut olevani piinkova peruspessimisti ja haluavani joka tilanteessa varautua pahimpaan mahdolliseen. Surtavaa maailmassa on pilvin pimein, joten huolen kohteitakin on löytynyt aivan riittävästi.

Katselin tänään tallentamani Mansikkapaikan, jossa Mikko Kuustosen vieraana oli Martti Ahtisaari. Siinä kaiken muistelun keskellä Ahtisaari sanoi, että hän karjalaisena on aina optimisti. Tiukan paikan tullessa karjalaiset tarttuvat toimeen ja uskovat, että tekevälle kaikki voi onnistua. Jäin miettimään tuota optimismin määritelmää ja totesin, että taidan sittenkin olla karjalaiseen tapaan optimisti kaiken pessimismini ohella. Kriiseissä kestetään ja jälkeenpäin surraan… Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla.

Opin Thaimaassa ymmärtämään ihmisten sitkeyttä. Kun mikään ei oikeastaan ole hyvin, niin tilanteesta kuin tilanteesta aina kuitenkin selvitään. Jos ei näin, niin sitten toisella tavalla. Aina löytyy se kolmas vaihtoehto, jota ei oikeastaan ole olemassakaan. Toivo ei saa koskaan loppua. Puolustusmekanismeihin on siellä lisätty myös pako ja uudelleen aloittaminen jossain muualla. Ihminen pysyy hengissä niin kauan kuin hän jaksaa miettiä uusia selviämiskeinoja.

Tänään muistan ystävää, joka on huomenna taas kerran lähdössä maailmalle.  Eilen lehdessä kerrottiin, että hänen tulevassa asuinpaikassaan ihmisiä oli pommitettu.  Kuolonuhrejakin oli tullut. Hurja maailma. Tarvitaan niitä, jotka vain tarttuvat toimeen ja uskovat, että tekevälle kaikki voi onnistua. Hyvää matkaa.

Viipuri palaa:

Plus%20514%20Viipuri%20rpalaa.jpg