Sain juuri tällaisen tekstiviestin Helsingin Jätkäsaaresta. Puhelimet siis vielä pelaavat tuossa kahdeksankymmenentuhannen ihmisen joukossa.

Lapsenlapsi Kakkonen alkoi eilen rallatella laulua: ”G g g, viisi nolla nolla g. G g  g, viisi nolla nolla g.” Laulun sanoitus ei ensin tuntunut aivan loogiselta. Kun kysyin laulun alkuperää, laulaja sanoi, että juuri niin luki hänen edessään olevassa paperissa. Tosiaan, viitonen, kaksi nollaa ja G siinä paperissa luki. Oho, sanoin, sehän tarkoittaa viittäsataa grammaa. Gramma tuntui oudolta sanalta. Miksi ei kilogramma? Selitin, että kilo on tuhat grammaa. Mikä sitten oli tuhat kiloa? Tonni. Entä tuhat tonnia? Luvut siirtyivät yhä suuremmiksi. Jossain välissä sanoin sitten jo, että kyseessä täytyi olla megatonneja. OK, sanoi Kakkonen.

Seuraan varmaan vuosien mukana tulleella kyynisyydellä maailman idoleja. Heitä nousee ja laskee. Jokainen yrittää ylittää edelliset megatähdet. Suurin osa on aloittanut pikkutähtenä, tullut kai kilotähdeksi, sitten tonnitähdeksi. Jossain jostakin joskus tulee megatähti, maailman suosikki. Yksi sellainen on täällä tänään.

Wikipedia sanoo, että tämän päivän megatähti on ”tunnettu itseironisuudestaan ja taipumuksestaan kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia konservatiivisia arvoja”. Ihaillaanko häntä oikeasti? Laulaako hän hyvin? Markkinoidaanko häntä hyvin? Onko hänellä hyvä show? Kuunnellaanko hänen puheitaan? Uskotaanko häntä? Seurataanko häntä? Unohdetaanko hänetkin aikanaan?

1970. Kypros. NIkosia. Naapurin talo. Unohdettu. Tuhottu.