Kielipuolella opiskeleva puoli/kaksikielinen nuorisomme ja muutkin vastaavissa monikielisissä oloissa kasvaneet nuoret aina välillä miettivät kaksi/monikielisyyttään. Ehkä senkin takia huomaan tekstissä helposti sanat kaksikielisyys ja monikielisyys. Kun ihminen nimeä kysyttäessä alkaa vaistomaisesti vastata eri tavoin eri kielillä, on tunnetilassa saavutettu jo edes jonkinasteinen kaksikielisyys ja kulttuurinvaihdos. En itsekään osaa esitellä itseäni thain kielellä hymyilemättä ja lausun thaiksi nimeni toisen tavun laskevalla toonilla. Suomeksi vastatessani sitä harvoin tapahtuu…
Minulle ei pitäisi olla ollenkaan outoa se, että joku on oikeasti monikielinen. Teorioihin en puutu, tuottaisin siinä vain häpeää asiasta paremmin tietävälle jälkikasvulle, mutta käytännössä elin kaksikielisen lapsuuden vaihtaen kieltä automaattisesti tilanteen ja henkilöiden mukaan. Kotikieleni oli evakkokarjala ja sitä puhuin vanhemmilleni koko heidän elämänsä ajan. Pihalta opin porilaisen käyttökielen. Kirjoissa oli tietysti vielä kirjakieli ja koulussa opettajien puhuma puhekieli, jota puhuttiin myös radiossa. Olin kielikameleontti.
Kirjastosta löysin eilen taas uuden Porin murteen keskeisen sanaston ”Porilaisuus o joittenki miälesti ko stämppeli ottas”. Siinä kerrottiin porilaisten perustunne: ”O se hyvä et me asutaa tääl Poris ko tääl ei puhut mitää murret!” ”Sas se.” Mitä nyt ”yhtäkkii” käydään vessassa tai kaupassa. Syökööt muut suomalaiset hernekkeittoo, meillä syödään hernekeittoo.
Kui sin sit täytys men?, paneelikeskustelu Aika 21.3.2009 klo 15-17 Paikka Porin seurakuntakeskus, Itäpuisto 14, Pori Mihin meitä suomalaisia maailmalla tarvitaan?Olin eilen palaverissa, jossa valmisteltiin Suomen Lähetysseuran 150- juhlia Porissa 21.-22.3. Tuo paneelikeskustelu on osa noita juhlia. Perästä kuuluu.
EDIT. Huomasin, että varmaan tiedostamattani muokkailin sanan kielikameleontti Vallattoman mummelin blogikirjoituksesta Murrekameleontti. Mitäs me kaikki kameleontit!
1950 Helsinki. Kielikameleontit suuressa kaupungissa:
Kommentit