Bengtskärin majakkaa ovat ampuneet saksalaiset, suomalaiset ja venäläiset. Näin kertoi ainakin majakan opas eilen. Vesillämme ovat seilailleet vihollisina myös juutit, engelsmannit ja viikingit. Näin kertovat ainakin Mikael Karvajalka, Bomarsundin linnoitusrauniot ja Rosalan viikinkimuseo. Tuskinpa muutkaan naapurimme ovat tänne aina pelkästään ystävinä tulleet.

En ole pasifisti, vaikka heitä tunnenkin. En myöskään kannata palkkasotureita, koska ei tunnu reilulta maksaa muille, jotta he asettuvat hengenvaaraan puolestani. Tällä elämänalueella tunnen neuvottomuutta. On puolustussotia, hyökkäyssotia, vapaussotia, valloitussotia, rauhanturvaamista, rauhaan pakottamista...

Ihmisyyteen näyttää kuuluvan tappaminen. Mitä sitä kaunistella. Toistan itseäni, kun sanon, että minulle selitykseksi tähän kaikkeen kelpaa vain kristillinen termi perisynti. Eino Leinon idea siitä, ettei kukaan ihminen ole paha, vaan ainoastaan heikompi toista, ei näytä minulle riittävän. Siitä huolimatta toivon, että me ihmiset osaisimme ja oppisimme tulemaan toimeen toinen toisemme kanssa. On tärkeää olla rauhantekijä aina kun se on mahdollista. Se on itse asiassa yllättävän usein mahdollista.

Huomaan, että uutisten viestit aina vain uusista pommituksista ja hyökkäyksistä ympäri maailmaa vaikuttavat minuun ainakin alitajuisesti. Historian vaiheista on aina helpompi puhua kuin nykyajasta, koska nykyoloista puhuessaan saattaa joutua vastuuseen sanoistaan. Historiasta voi puhua teoreettisestikin. Parempi sanoa vain vanhanaikaisesti ja kryptisesti: Selitykset sivulla seitsemän.

1970 Jerusalem. Sodan tuulten tuntema paikka tämäkin.