Kutuharjun blogissa Kadonnutta sanaa hakemassa oli kuva erään lentokentän katetusta sisääntuloväylästä. Lentokenttävaihde napsahti siitä päälle. Paljon muistoja. Lukemattomia tunteja eri lentokentillä. Tulijoita ja menijöitä. Omia ja toisten lähtöjä ja paluita. Transit-halleja. Maahantulokortteja ja tulliselvityksiä. Passijonoja ja tullitarkastuksia. Hyvästejä ja tervetulotoivotuksia. Kohtaamisia ja ohikulkijoita. Hymyjä ja itkuja.

Kirje ystäville Bangkokista 15.2. 1982.
"Eilen kaupassa tuli yhtäkkiä sellainen olo, että kauhealta tuntuisi, jos sanottaisiinkin, että nyt on maasta lähdettävä eikä takaisin saisi tulla. Täällä pakolaisten ollessa arkipäivää tulee isänmaan arvo monin verroin korkeammaksi. On sentään olemassa maa, mihin meidän on lupa mennä ja josta meitä ei heitetä pois. Miltei joka kerta, kun poikkeaa lentokentälle saattamaan jotain, siellä on joukko pakolaisia lähdössä uuteen maahansa, ryhmä itämaisen rauhallisia, mutta toisaalta odottavia ihmisiä uusissa vaatteissaan ja pahvilaatikot tai laukut täynnä muistoja tästä pakolaisuuden välietapista."

Omista sekä ystävien ja työtovereiden lähdöistä on lukemattomia muistoja. Isolla joukolla, usein monella autolla, lähdettiin lentokentälle. Kentällä lähtijöiden kaulaan laitettiin tuoksuvat kauniit kukkakoristeet. Matkaselvityksen jälkeen kokoonnuttiin passintarkastukseen johtavan oviaukon eteen. Laulettiin lähtölaulu. Joukon kunnia-arvoisin (loppuvuosina Thaimaan luterilaisen kirkon piispa paikalla ollessaan) rukoili lähtijöiden puolesta. Loppuhyvästelyt ja loppuhalaukset. Hymyt ja kyyneleet. Ja sitten ovesta sisään, taas uuteen maailmaan.

"Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta."

1991. Lokalahti. Uudenkaupungin sanomat 5.2.1991. Onneksi vastaanotto Suomessakin oli positiivinen