Muistot pysähtyvät.
Elämä ei pysähdy.
Meidän jälkeemme
vedenpaisumus.

Valokuvat ovat hetki mennyttä aikaa. Kuvamanipulaatiolla nekin saadaan toisennäköisiksi. Muuttuuko historia manipuloimalla? Entä uudelleen arvioimalla?

Eilen tapasin erään samassa koulussa kanssani olleen henkilön. Muistelimme, miltä kotikaupunki oli silloin näyttänyt. Keskustaan päästäkseen piti polkea pyörällä tuulta vastaan avoimien peltoaukioiden läpi. Nyt se koko väli on täyteen rakennettu. Kumpi totuus tuosta alueesta on oikeampi?

Thaimaassa kerrotaan Aasiassa yleistä tarinaa sokeista miehistä ja elefantista. Miesten tehtävänä oli määritellä, millainen elefantti oli. Jokainen miehistä kosketti eri elefantin osaa, ruumista, jalkaa, syöksyhammasta, kärsää, korvaa ja häntää. Kaikilla oli sen jälkeen oma selkeä mielipide elefantista. Elefantti on kuin vuori. Elefantti on kuin pilari. Elefantti on kuin terävä miekka. Elefantti on kuin puun vahva oksa.  Elefantti on kuin iso viuhka. Elefantti on kuin köysi. Yksimielisyyttä ei saatu aikaan, ennen kuin tajuttiin, että kaikilla oli vain osa totuudesta hallinnassaan.

Mikä on muistojen totuusarvo? Kaksiarvoisen logiikan mukaan on vain kaksi vaihtoehtoa, tosi ja epätosi. Miten varmentaa ristiriitaiset muistot? Yhteiskuntaamme sanotaan moniarvoiseksi. Entä jos logiikkamme pitäisikin olla moniarvoinen. Ei, juu ja vaarin housut.

1954. Pori. Kiertokatu ja silloinen lumi.