Divide et impera.
Hajoita ja hallitse.
Hajonnut on.

Erimaalaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisessa oli jo riittävästi vaikeuksia. Vaikeammalta tuntui hyväksyä erilaiset toimintamallit myös oman kulttuurin sisällä. Tutuksi tuli ajatus siitä, että lähempänä  iskuväli lyhenee. Jotain perusluottamuksesta katosi niin, että se ei ole koskaan enää tullut takaisin. Liian syvälle kivun kerroksiin ei taida olla asiaa. Ihmisen elämän osa näyttää olevan tulla petetyksi ja itsekin pettää toisia. Miten selviävät näistä kriiseistä ne, joilla ei ole Armahtajaa?

Lähetyksen vuosikokoukset olivat yleensä vauhdikkaita. Yhteinen kokouskieli, englanti, ei alussa ollut kenenkään äidinkieli. Vasta myöhemmin, silloisen Malesian ja Singaporen luterilaisen kirkon tultua mukaan, sen pääsihteerinä toimi amerikkalainen lähetystyöntekijä, jolta sitten saatettiin tarkistaa myös oikeita termejä pöytäkirjoja varten. Thaimaalaisten tullessa mukaan kokouksiin järjestettiin simultaanitulkintaa, joka sekin toi mukaansa oman äänimaailmansa . Vähitellen opittiin ymmärtämään myös fingelskaa, norjan-englantia, kiinan-englantia, thai-englantia ja japanin-englantia, niissäkin vielä jokaisen omia kielivirheitä, joten kaikkea ei enää voinut laittaa puuttuvan kielitaidonkaan piikkiin.

Yhteistä suuntaa etsittiin. Jokaisella oli joitain lempiaiheita, joista sitten vuorollaan haluttiin pitää kiinni. Miten huolehtia tulevan kirkon työntekijöiden koulutuksesta? Perustetaanko oma oppilaitos vai lähetetäänkö mahdolliset työntekijät saamaan peruskoulutus muiden kirkkokuntien oppilaitoksissa? Entä jatkokoulutus? Millaista diakoniatyötä tehtäisiin? Perustetaanko laitoksia? Kouluja? Jos kouluja perustetaan, ovatko ne samalla omavaraisuushankkeita, niin kuin usein muualla Thaimaassa vai onko niillä vain sosiaalityön tavoite? Millainen palkkataulukko työntekijöille? Millaiset luontaisedut? Entä radiotyö? Kuinka paljon ja millaisia ohjelmia? Millä radioasemalla ja kuuluvuunalueella lähetetään? Millaiset ovat tulevan seurakuntaneuvoston säännöt? Mitä tarvitaan, jotta voidaan vihkiä pappeja? Millaista kirjallisuutta tarvitaan thain kielellä? Minne avataan uusia toimipisteitä?

Sain tekstiviestin toissapäivänä. Thaimaassa työskentelevä suomalainen työtoverimme kirjoitti,  että eräs norjalainen työtoverimme vuosien takaa oli juuri kuollut väkivaltaisen kuoleman. Tämä vanha ystävä oli asunut jo kauan Norjassa, emmekä olleet pitäneet yhteyttä. Niin monta avointa langanpäätä, niin vähän voimia solmia niitä kiinni.

Järkyttävää. Monet muistot ovat tulleet mieleen. Olen nyt selaillut vanhojen pöytäkirjojen kopioita, joissa hänen nimensä näkyy. Olimme yhdessä työn alussa, hapuilemassa eteenpäin, harjoittelemassa yhteyttä yli rajojen. Olimme saattamassa häntä lentokentällä  hänen lähtiessään Norjaan. Toivoimme hänen vielä Thaimaahan palaavan. Niin ei käynyt. Lukuisa määrä erimaalaisia työtovereita on nyt kulkenut mielessäni. Yhteinen usko - yhteinen tehtävä.

Esa Santakari: Paratiisi, Kuvakirja ihmiskunnan toivosta ja sen toteutumisesta kristillisessä uskossa, Sley-kirjat, 1985

Saimme tämän kirjan eräästä nimikkoseurakunnasta kerran Thaimaahan lähtiessämme. Kuvia vanhojen ja modernien mestareiden töistä sekä ihmisen arjesta. "Aika ei merkitse vain sitä, että niin paljon on jo peruuttamattomasti takanapäin. Aikaan sisältyvät mahdollisuudet tässä ja nyt. Oikeastaan ainoa aika, mikä meillä varmasti on, on nykyhetki. Aika – kun sitä riittää - merkitsee keskeneräisyyttä. Vielä tapahtuu uutta, ja uusi päivä voi muuttaa kaiken."

1994. Bangkok. Lutheran Mission in Thailand. Thaimaan luterilaisen lähetyksen juhlakokous juuri ennen Thaimaan luterilaisen kirkon syntymistä. Sitä juhlittiin tätä kokousta seuraavana päivänä, jolloin vastuu työstä oli siirtynyt lähetykseltä itsenäiselle thaikirkolle.