Heikkona väkevin

Mistä alkaisin? Olen elänyt taas niin monissa kertomuksissa, monissa vanhoissa totuuksissa, moninaisissa ihmissuhteissa, sinisissä muistojen merissä...

Lauantaina sain laulaa juhlakuorossa. Laulut oli koottu eri vuosikymmenten ohjelmistoista. Tuttuja entisiä kuoronjohtajia, tuttuja entisiä kanssakuorolaisia. Uusiakin, aluksi outoja, nyt tutuksi tulleita.

Koskaan  ennen en ollut saanut laulaa Kari Tikan johtamassa kuorossa. Nyt sain. Varsinainen kokemus. Vavahduttava oli myös hänen säveltämänsä Armolaulu. En ollut ainoa, jolle tuli laulaessa tippa silmään. Kari Tikan poika Petri Tikka, joka itsekin lauloi kuorossamme, on ladannut tuon laulun Youtubeen Esa Ruuttusen laulamana Kari Tikan säveltämässä Luther-oopperassa

Kerroin Kari Tikalle, että tämän laulun innoittamana Thaimaan luterilaisen kirkon syntyjuhlaan 1994 tilattiin thaimaalaiselta säveltäjältä myös Armolaulu, thaimaalaisella melodialla.

Plus%201205%20Armolaulu%20pieni.jpg