Somessakin tuulee

Tyhmyyden tiivistymiseen ei tarvita isoja joukkoja. Se voi tapahtua jokaisen meidän omissa aivoissammekin.  Kaikenlaista mietin lauantaina, kun Satakunnan Kansassa oli sitaatti Kotimaa24:n keskustelujen kommentista. Sen oli kirjoittanut tuttu porilainen seurakuntapastori:

”Seuraavana ovat lähetysjärjestöjen avustukset. Ja sekin on ihan oikea järjestys.” Porilainen pappi Kotimaa24-verkkolehden keskustelussa lehden yt- neuvotteluista.

Mitä itse asiassa siis tässä kommentissa toivottiin? Mitä tarkoitettiin menojen karsimisen ”oikealla järjestyksellä”? Lähetystyön alasajoako?  Porin seurakuntien lähetystyö on viime päivinä ollut esillä arjessani  monella tavalla. Siksi olen pureskellut mielessäni tätä kommenttia  useassa tilanteessa.

Tämän porilaisen seurakuntapastorin kotiseurakunnan nimikkolähetin lähtöjuhlaa vietettiin sunnuntaina  hänen toisessa porilaisessa nimikkoseurakunnassaan. Tämä lähetti on vanhoja ystäviämme ja olemme seuranneet hänen vaiheitaan kaikkien niiden kahdenkymmenen vuoden ajan, joina hän on toiminut lähetystyöntekijänä Etiopiassa. Koko sen ajan hän on ollut tämän saman seurakunnan nimikkolähetti ja vieraillut siellä erilaisissa tilaisuuksissa ja kouluissa Suomessa ollessaan.  Hän oli nyt meillä yötä ennen matkaansiunaamista  ja luki meillä myös Satakunnan Kansasta tämän Kotimaa 24:stä lainatun sitaatin. Sunnuntaina hän saarnasi messussa ja hänet siunattiin matkaan alttarilla yhdessä seurakunnan kahden uuden papin kanssa heidän virkaan siunaamisensa yhteydessä. Matkaan siunaaja, seurakunnan kirkkoherra, sanoi iloitsevana näistä kolmesta seurakunnan työntekijästä.

Ystävämme on nyt Etiopiassa aids-orpojen kummilasten yhteyshenkilönä. Toistaiseksi siinä on käytössä neljä kieltä, suomi, ruotsi, englanti ja asmara. Aikaisemmin hän toimi lukutaitotyössä, joka liittyi myös raamatunkäännöstyöhön Etiopian kahdeksankymmenen kielen keskellä. Kummilapsityö on osa Suomen Lähetysseuran kirkollista työtä Etiopian Mekane Yesus-kirkon kehitysosaston alaisuudessa. Projektissa on nyt 300 kummilasta, orpoa tai puoliorpoa. Heidän koulutustaan tuetaan ammattiin valmistumiseen asti. Ensimmäiset kummilapset ovat jo valmistuneet ammattiin.

Eilen iltapäivällä tapasin ryhmän lähetystyöstä äskettäin palanneita lähettejä. Illan suussa olin sitten vielä pyynnöstä vierailemassa tuon porilaisen seurakuntapastorin työskentelyseurakunnan rippikoulussa kertomassa lähetystyöstä, Jatkoin sieltä vielä tervehtimään tuon saman seurakunnan lähetyspiiriä. Esillä oli myös Porin seurakuntayhtymän juuri ilmestynyt Porin Kirkkosanomien lähetysnumero, jossa esitellään kaikki Porin eri seurakuntien nimikkolähetit  (sivulla 8-9). Muistin tuon seurakuntapastorin toisen viimeviikkoisen kommentin somessa.  Siitäkin keskustelimme eilen. Tässä sekin sitaatti:

” Minä olen kyllä jo pitkään ihan itse päättänyt lukea esirukouksessa vain yleisen rukouksen lähetystyön puolesta. Ihmisen korostaminen siinä yhteydessä on mielestäni tarpeetonta. Eihän nimiä muutenkaan luetella esimerkiksi seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden puolesta rukoiltaessa. Piispojen kohdalla on joskus poikkeuksia. Tarpeetonta minusta sekin.”

Tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeitä lähetystyöntekijöille ovat heidän lähettäjänsä ja nimikkoseurakuntansa. En usko, että kenellekään niissä suhteissa on tullut mieleen, että esirukouksessa olisi kyse ihmisen korostamisesta. Ei kenenkään puolesta ole pakko rukoilla. Onneksi on niitä, jotka rukoilevat.

25.1.2014. Satakunnan Kansa. Sitaatti: