Kolmen tavun kysymys

Tänään lapsuus löytyi Satakunnan Kansasta.  Uuden kouluvuoden alkamisesta kertonut juttu päättyi lasten lähtöön ensimmäiselle välitunnilleen. Ja sieltä se sitten tuli, lasten suusta: ”Ketä o?”

Paljon olen jo lapsuuden kielestä unohtanut. Sen aktiivinen käyttö on jäänyt vähiin. Harvemmin enää todella reaalimaailmassa tulee leikityksi ”nattia”. Takaa-ajajan valintaongelmakaan ei ole enää ajankohtainen. Noinhan se valinta suoritettiin: ”Ketä o?” Pidän kunnia-asiana olla uteliaanakaan kysymättä kenestäkään, että ”ketä toi o”. Tai, että ”kui” hän tekee juuri niin kuin tekee.

Thain kielessä en koskaan tullut taitavaksi puhekielen lyhyiden sanojen käytössä. Lapset niitä pieninä oppivat thaimaalaisilta kavereiltaan. Siksi heitä oli vaikea erottaa näkemättä thaimaalaisista. Kun mentiin, piti osata lisätä sana "thö". Kun asiaa korostettiin, lisättiin ”nan na si”. Kun kysyttiin epäilevästi miksi, perään piti lisätä sana ”la”. Kysymyssana ”ryy”, muuttui sanaksi ”lö”. Tässä näitä näin aluksi…

Mitä muuta meillä on piilossa lapsuudestamme? Ja mikä tuo sen välillä sitten esille?

Pari viikkoa sitten vierailimme serkkuni perheen luona. Oli aikaa muistella entisiä ja päivittää nykyisiä. Mukavaa oli. Kiitosta vaan... Varmaan alitajunnassa muistin senkin, miten tuo serkku jaksoi menneisyydessä leikittää minuakin, pientä urheilijaa. Ajatella, mitä olen joskus uskaltanut:

Luonetjärvi. Minä ja serkkuni Seppo Hurtta.