Puhumisella voidaan peittää sitä. että ei osata vaieta. Aina ei ole puhumisen paikka. Liialla puheella tuhotaan joskus jotain arvokastakin. Keskusteluissa tyhjät hetket silti usein pelottavat. Suulaassa suvussa kasvaneena tulen välillä vaivautuneeksi vaikenemisesta. Kunnon elefanttina mietin silloin, mitä ne muut ajattelevat kärsästäni. Hiljaisuudessa on mörköjen mahdollista viettää retkipäivää.
Jos voisin, niin vaihtaisin mitalitiloja. Olkoon puhuminen pronssia, vaikeneminen hopeaa ja kuunteleminen kultaa. Toisen kuunnellessa tulee kuulluksi. Sitä ensi sijassa tarvitaan.
On arvokasta tulla kutsutuksi kuuntelemaan. Sitäkin olen tänä vuonna saanut tehdä. Tänäänkin.
Eilen kirjoitin sähköpostissa:
”On muuten aika mahtava tunne, kun omat mukulat ovat omillaan. Heitäkin kuuntelee, jos he haluavat puhua. Ymmärtää voi, mutta neuvoa ei osaa. Eikä Tarvitsekaan!! ”
Usko on lapsenomaista kuulluksi tulemista. Vaikenevakin Jumala kuuntelee ja kuulee.
Thaimaa. Seurakunta retkellä. Kuuntelemisen korkeakoulu.
Kommentit