Tuskin vieläkään kaikki pujoa tunnistavat. Helpoiten sen huomaa aivastelevista ihmisistä ja heidän punaisista silmistään.
Eilen kävelin Kaivokselassa pujoviljelmän läpi. Harmaat kukkavanat heiluivat tuulessa kahta puolta kävelytietä. Uudella Turku-Helsinki- tiellä olin jo kiinnittänyt huomiota siihen, että pujopensaat olivat vallanneet tien varren ja sen kallioleikkaukset. Mietinkin, että pujoon reagoimattomia ihmisiä pitäisi työllistää repimään niitä maasta juurineen. Kuinka paljon antihistamiinia ja muita allergialääkkeitä kuluukaan tähän aikaan kaikilla pujoalueilla. Elämän lokeroituminen ja erilaiset tulosvastuualueet saavat meidät laskemaan kustannuksia vain yhdestä näkökulmasta eikä vanhanaikaisella talonpoikaisjärjellä ole paljonkaan käyttöä.
Meidän aikanamme, oikeastaan koko ajan siellä ollessamme, Bangkokiin rakennettiin paljon teitä. Autot joutuivat silloin seisomaan ruuhkissa entistä enemmän ja ilma oli täynnä erilaisia pienhiukkasia. Muistelen, että joidenkin tutkimustulosten mukaan Bangkokissa olisi ollut jossain vaiheessa maailman toiseksi saastunein ilma Meksiko Cityn jälkeen. Sitä tutkimustulosta en ainakaan nopeasti nyt enää löytänyt. Nykyisin kaupunkien saastumista laskettaessa otetaan näköjään huomioon ilman lisäksi myös lyijyn määrä ja veden myrkyt sekä radioaktiivisuus, joten Bangkok ei enää kuulu ainakaan parinkymmenen kärjessä olevan suurkaupungin joukkoon.
Yllättävää oli, että kaikki Suomessa allergiaoireita saaneet eivät saaneet oireita Bangkokissa. Minunkin allergiani näkyi lähinnä vain suurena hengitystieinfektioiden määränä. Monelle muulle Bangkokin asukkaalle kyllä puhkesi oireita. Se esti monia lähetystyöntekijöitäkin palaamasta takaisin Thaimaahan.
Pujoa en Thaimaassa tavannut. Onneksi.
1974. Lokalahti. Pujojen kukkimisaikaan kälyjen antama marjanpoimimisapu oli tarpeen.
Kommentit