Vanhuuden mukanaan tuoma hulluus on varmaan saanut aikaan sen, että olen välillä todella kyllästynyt kaikenlaisiin kliseihin ja itsestäänselvyyksiin. Keskustelun rintamat lyödään lukkoon aina vain uudestaan ja uudestaan. Vasemmisto on tyhmä. Oikeisto on tyhmä. Keskusta on tyhmä. Kirkko on tyhmä. Uskovaiset ovat tyhmiä. Ateistit ovat tyhmiä. Suorastaan rakastan ihmisiä, jotka pystyvät yllättämään. Kunnioitan niitä, jotka pyrkivät ylittämään rajoja. Osaisinpa ja jaksaisinpa tehdä niin.

Birminghamissa kielikoulussa ollessamme tutustuimme samassa asuntolassa asuneeseen kamerunilaisperheeseen. He olivat mukava ja tasa-arvoinen perhe. Huomasin oman ennakkoluuloisuuteni, kun yllätyin, miten sen perheen isä osallistui kaikkiin kotitöihin aivan luonnollisesti. Kerran juttelimme heidän kanssaan heidän suhteestaan vanhempiin ihmisiin. He lähettivät joka kuukausi pienen osan stipendistään suvun vanhemmille. Se oli heille itsestäänselvyys. He myös kertoivat, että heidän oli mahdotonta tehdä vanhempiensa tahtoa vastaan. Kysyin, mitä tapahtui, jos heidän oli pakko niin tehdä. Perheen äiti nauroi ja sanoi: ”Silloin emme kysy heiltä lupaa, joten emme tee heidän tahtoaan vastaan.”

Bangkokissa kielikoulussa ollessamme kiinalaisperäinen rehtorimme kertoi tarinan kiinalaisperheen tavoista: ”Jos joku mene ostamaan jotain kiinalaisesta kaupasta ja haluaa alennusta, kiinalainen myyjä menee kysymään sitä isältään takahuoneesta ja tämä taas isältään takahuoneen takahuoneesta ja tämä taas…”

Meille suomalaisille nämä takahuoneen vanhukset ovat lähinnä hupijuttuja, joita mainosmiehet käyttävät  hyväkseen. Suurimmassa osassa maailmaa tällaiset asita ovat kuitenkin arkea. Näitä asioita kohdataan nyt jo maahanmuuttajien oleskelulupa-asioita pohdittaessa. Kuuluvatko suvun vanhukset perheeseen?

Katsotaan, miten meidän käy.  Parinkymmenen vuoden kuluttua tiedetään, olemmeko me takahuoneessa vai syöttökaukalon ääressä...

Sofia Lankinen. Mummoni.