Pimeän yön valot
Tunnelmalliset äänet
Historian havina
 

Neljä äänen ja valon erityistä kokemista vuosien varrelta vastauksena kyselymeemiin neljästä vierailupaikasta.

Kanchanaburi. Kwai-joen silta. Pommikoneiden ääniä. Valojen leiskuntaa. Juna ylittämässä siltaa. Tuhon jälkiä. Niitä katsoimme Kwai-joen rannalle rakennetusta katsomosta.

Näin jo nuorena elokuvan Kwai-joen silta. Sitäkin nuorempana kuulin sen tarinan luokkatoverin kertomana. Hän oli päässyt alaikäisenä katsomaan filmin isänsä kanssa. Oikeassa Kanchanaburissa kävimme useita kertoja. Ajoimme myös kuuluisalla junaradalla. Siitä meillä on muistona turisteille jaettu kunniakirja. Kwai-joen lautoilla nukuimme myös silloin tällöin. Rantaravintoloissa valitsimme aina pöydän niin, että silta näkyi. Koulutuskeskuksen opiskelijoiden kanssa vietimme kerran kokonaisen päivän lautalla. Silloin oli mukana myös viikko sitten meillä vieraillut Vieras.

Kairo. Pyramidit. Vierailu päivällä pyramidien luona. Illalla Sound and Light Show vähän kauempaa katsottuna. Valoheittimiä valaisemassa hiekan keskeltä nousevia pyramideja ja sfinksiä. Äänet kertomassa paikan historiaa.

Vietimme Kairossa viikon Kyprokselta käsin. Nuori pari oli seikkailulla suuressa maailmassa.

Savonlinna. Olavinlinna. Iltamyöhällä oli järjestetty tilaisuus, jossa katsomossa istuen pääsi näkemään ja kuulemaan kertomusta paikan historiasta. Muistan vain mahtavan tunnelman.

Kaksi kesää olin kesätöissä Kansan Raamattuseuran Sana-laivan lauluryhmässä. Kaupunkien ja kylien satamat sekä monet saaret Lappeenrannasta Iisalmeen ja Lieksaan asti tulivat tutuiksi sen kesän yöpymispaikkoina. Savonlinnan Oopperajuhlat oli jo silloin taas aloitettu. Vielä ei oltu varmoja, millaisiksi ne muodostuisivat. Iltatilaisuuden jälkeen, laivamme yöpyessä Savonlinnan satamassa oli mahdollista käydä retkellä menneisyydessä.

Satakunta. Saari Pohjanlahdella. Partioleiri. Jossain lähellä oli tuttujen poikapartiolaisten leiri. Odotimme, tulisivatko pojat öiselle leirivierailulle tekemään jekkujaan. Päätimme, että meitä ei päästä yllättämään. Valvoimme lähes koko yön taskulamppujen kanssa. Monta kertaa olimme kuulevinamme ääniä ja näkevinämme valoja läheisessä metsässä. Eivät tulleet. Taisi olla pienoinen pettymys.

Että sellainen Sound and Light Show. Ihan kiva.

Thaimaa. Kanchanaburi. Kwai-joen silta päivällä.

Plus%20444%20Kwai-joen%20silta%20ikeskel