Kirjan kannet kiinni
Tietokoneen yhteys katkaistu
Missä on ihminen?

Muutaman päivän monenlaiset tapahtumat ja niissä kohtaamani ihmiset eivät vielä jätä rauhaan. Muistelen menneitä ja samalla mietin tulevaa.

Tänä aamuna sorruin taas kerran seikkailemaan nettiavaruudessa. Ajatukset liitelivät vieläkin nopeammin kuin sormet näppäimistöllä. Vierailin monilla sivuilla. Kurkistin monenlaisiin tunnelmiin. Hain tietoa. Yksi tiedonjyvä haastoi etsimään seuraavaa.

Jäin miettimään nykymaailman sidoksia. Monesti koemme olevamme vapaita itse hakemaan oman tietomme. Teologinen kysymys sidotusta ja vapaasta ratkaisuvallasta on nyt kuitenkin selvästi siirtynyt arkeen. En osaa sanoa, kuka minua tänään ohjaili, mutta kaikki valinnat eivät varmaankaan olleet omiani. Joku oli valinnut aineiston, jonka oli lähettänyt yleiseen tietoisuuteen. Joku oli liittänyt joukkoon linkkejä, jotka veivät minut eteenpäin valmiita polkuja.

Tiedon maailma ei ehkä sittenkään ole niin vapaa kuin yleensä ajatellaan. Toistuvasti mietin myös sitä, mitä tapahtuu tiedolle, jota internetin hakukoneet eivät löydä.

Maanantaina kävimme Vieraan kanssa tutustumassa myös seurakuntien keskusrekisteriin. Meille näytettiin nykyinen tietokonepohjainen rekisteri. Esimerkkinä etsittiin minun tietoni. Muutamalla painalluksella samaan paperiin löytyivät minun ja Miehen tietojen lisäksi myös lapsemme, jotka eivät enää vuosikausiin ole kotona asuneet. Viisikieliseen versioon tulivat mukaan myös vanhempani, joiden kuolemasta on kulunut jo useita vuosikymmeniä. Arkistossa katselimme myös isoja perinteisiä kirkonkirjoja. Niistä tehtyjen mikrofilmikopioiden avulla moni nykyisin tutkii sukuaan.

Suomalainen rekisteröinti on ainutlaatuista maailmassa. Thaimaassa paikallisrekisterit kulkevat talojen mukaan, mutta historiallisia faktoja ei tavallisesta kansasta helposti löydy. Thaimaan uuden luterilaisen kirkon rekisterit kertovat osan kirkon jäsenten viime vuosikymmenien tiedoista, mutta virallista arvoa niillä ei ole. Nimet ovat kyllä kirjoissa ja kirjan kannet ovat kiinni.

Kerätäänkö tietoa liian vähän vai liian paljon? Käytetäänkö kerättyä tietoa oikein vain väärin? Miksi kaikkea hyvääkin voidaan käyttää väärin? Miksi kaikkea, mitä voidaan käyttää väärin, myös käytetään väärin?

Karjala-tietokantasäätiön sivut, joiden avulla löysin itsekin vaikkapa isäni kummit: Talollinen Samuel Piskunen, talonemäntä Eva Putkonen, neito Ida Häkkinen ja talollisen poika Heikki Willonen:

Plus%20440%20Karjala-tietokantas%C3%A4%C