Pitääkö toista aina rohkaista? Entä yllyttää? Saako lannistaa?

Olin ja olen välillä vieläkin hukassa toiseen kulttuuriin kuuluvien ihmisten kanssa. Suomessa olen varmaan liikaakin tottunut OnTaiEi- kulttuuriin. Silloin OnJaEi- kulttuurissa kasvanut pystyy rauhaani läikyttämään.  Kun ”kerta kiellon päälle” on tavallinen käytäntö, niin pitäytyminen sovittujen ja suotavien rajojen sisällä tuntuu itsestäkin välillä nipotukselta. Yhdeltä toisaalta asia näyttää usein erilaiselta kuin toiselta toisaalta.

Minulta on viime päivien aikana pyydetty apua asiassa, jota jo alunperin epäilin mahdottomaksi. Lupauduin tutkimaan asiaa ja surffisormeni vei minua erilaisten tietolähteiden luo. Yritin tarjota löytämääni tietoa, mutta se ei mennyt perille. Suunnitelmat vain jatkuivat. Tänään sain onneksi oikeaa viranomaistietoa asiasta sähköpostilla. Se vahvisti epäilyni. Pyydetty asia on mahdoton toteuttaa. En tiedä, miten se tieto otetaan vastaan.

Välillä todella epäilee omia ihmissuhdetaitojaan. Kadehdin heitä, joiden normaaliin sanavarastoon kuuluu sana Ei. Taisin olla sopiva henkilö elämään Kultaisen keskitien maassa.

1988 Pori. 31.7.1988 Satakunnan Kansan otsikko haastattelussamme: