Joulumme lapsi.
Enkelivartiossa.

Miksi- kysymykseni ovat vähentyneet. Vielä on jäljellä yksi kysymys: Miksi meillä on moni asia paremmin kuin muualla?  Selityksiä löytyy maailmankatsomuksesta riippuen.

Tiedän, että kaikilla ei ole hyvin täälläkään. Kaikki elämme samojen lainalaisuuksien alla. Synnymme ja kuolemme ja jotain siinä välissä. Jotain. Kullekin oma jotain.

Joulukalenterin kahdeskymmenesensimmäinen esine: Lähetysarpajaisissa voitettu nyplätty enkeli seisomaan puuenkelin viereen.

Neljän Thaimaan joulun jälkeen oli aika viettää joulu Suomessa. Jo lähtöä edeltävä joulu oli ollut erikoinen, joulu maalaistalossa lasten rakkaan mamman ja muiden sukulaisten kanssa.

Perheeseen oli syyskesällä syntynyt kolmas lapsi, Made in Thailand, Delivered in Finland. Miten saada yhteen jouluun kaikki oikea suomalaisuus tuossa tilanteessa?

Flunssa-aalto kiersi ympäri Suomea. Siltä ei vältytty meilläkään. Pieninkin alkoi köhiä. Nenä oli tukossa. Lämpökin nousi vähän, ei paljon. Välillä yski niin, että vaikea oli vieressä kuunnella. Piti mennä lääkäriin, varmuuden vuoksi.

Lääkäri katseli ja kuunteli. Virusflunssalta vaikutti. Nestettä ja lepoa. Mitä muuta tuollainen vauva oikeastaan päivät pitkät tekikään kuin tuota?  Nestettä sisään ja ulos. Lepoa köllötellen. Olimme lähdössä jo huoneesta, kun tuli taas reipas yskänpuuska. Lääkäri kutsui takaisin ja lähetti saman tien keskussairaalaan katsottavaksi ja kuunneltavaksi, varmuuden vuoksi.

Emme olleet seuranneet lehdistä eikä siitä silloin niin paljon puhuttukaan, että taas oli se vuosi, jolloin RS- virus oli valloillaan. Kuopus suoraan sisään lastenosastolle. Höyryhengitystä. Äidinmaitoa. Odotusta.

Yövyin toista viikkoa sairaalassa äitien huoneessa. Samassa tilanteessa olevat ymmärsivät toisiaan. Joku oli elvyttänyt vauvaansa jo pari kertaa taksissa tullessaan. Sairaalassa hengitystä pystyttiin auttamaan. Me kaikki olimme selvinneet pelästyksellä. Elämän hauraus pysähdytti. Kiitollisuus syveni.

Siinä menivät jouluvalmistelut uusiksi. Suku auttoi taas. Mies ja isot lapset saivat mukavan maalaisjoulun. Minäkin kävin yhden yönseudun kotona ennen sitä. Huoneet oli siivottu. Pyykit oli pesty. Kuusi oli koristeltu. Kinkkurulla oli paistettu uunissa. Joulupukki (Esikoisen vuoro)  klo 22.30. Jouluateria klo 23. Jouluevankeliumi pienestä lapsesta. Se tärkein, käsittämätön.

Kaikki sairaalan lapset, jotka olivat kotiutumiskunnossa, pääsivät kotiin jouluksi. Me muutamat vietimme joulun sairaalassa. Jouluaattona sain  sairaalan jouluaterian, koska Kuopus oli minun ruuissani. Joulupukkikin kävi minua ja Kuopusta huoneessamme tervehtimässä. Silloin uskoin joulupukkiin, ihmisten hyväntahtoisuuteen maailman kamaluudenkin keskellä.

Muistan ristiriitaisen oloni sairaalassa. Olin neljä vuotta elänyt ihmisten parissa, joille tällainen suomalainen normaali perushoito ei ollut mahdollinen. Oli syyllinenkin olo. Miksi meillä olivat nämä oikeudet, itsestäänselvyydet? Sitten taas tajusin. Siksi olimme tiemme valinneet kohti Thaimaata, että jokin muuttuisi. Suurtakin tekemätöntä työtä tehdään vain vähän kerrassaan. Pääasia on alkaa tehdä työtä eikä surkutella työn vieressä.

Liekit, musikaali.  Laulut, nuotit sekä kuvaukset näytöksistä ja kohtauksista, Suomen Lähetysseura 1984

"Ei elämä ole helppoa. Ei elämä ole harmoniaa. Elämä on kauhua.  Elämä on kapinaa. Ei Luoja meitä johdata vain leppeästä aina. Kivut saamme kohdata ja riemut raivokkaina. Kun epätoivon painoa me koemme elämässä, jää käteen tieto ainoa: Jumala on tässä."

Taattua Simojoki/Kaskista parhaimmillaan.

1983 Thaimaa Koti 2. Keskimmäinen kaverin synttäreillä.