Toivotonta.
Kaikki on jo sanottu.

Kutsun näitä runoiksi. Vieläkin pääsen mielessäni niiden syntyhetkeen. Jotakin tuli joskus sanotuksi niin, että se silloin oli totta minulle. Tiedän, että uusien sanojen löytyminen on lähes mahdotonta. Tänään lähtölaskennan aikaan niitä kuitenkin yhä etsin. Tätä päivää en ole ennen elänyt. Siksi kaikki voi vielä kerran olla uutta.

Thaimaalainen työtoveri kävi kerran Suomessa. Hänelle oli kerrottu saunasta. Hän uskaltautui  löylyyn yksin ja kertoi kokemuksistaan jälkeenpäin:
 
"Ensimmäisenä päivänä istuin saunassa ja mietin, miksi saunassa ollaan. Toisena päivänä istuin taas saunassa ja mietin, miksi ihmeessä saunassa ollaan. Kolmantena päivänä istuin vielä kerran saunassa ja vielä kerran mietin, miksi täällä pitäisi olla. Löysin vastauksen.  Suomalaiset ovat saunassa, koska he pitävät siitä. Minä en ole suomalainen. Minun ei siis tarvitse tästä pitää. Sen jälkeen en enää mennyt saunaan."

 

Olen lukenut blogeja ja miettinyt, miksi kukin kirjoittaa. Ulkopuolelta oikeaa vastausta ei näytä löytyvän. Siksi tulen nyt sisälle miettimään, miksi täällä ollaan.

Jörn Donner-John Vikström: Elämme, siis kuolemme, Kirjapaja 2002

Tuntui hyvältä yllättyä. Vuoden 2002 kristillinen kirja oli jäänyt lukematta. En tiedä, saanko sitä nytkään loppuun, koska pysähtelen ja vaihdan välillä muihin kirjoihin. Pelottavan painavaa asiaa kahdelta ennakkoluulottomalta kirjoittajalta. Yhteinen lähtölaskenta yhdistämässä erilaisuuden maailmassa. 

John Vikströmin olen muutaman kerran henkilökohtaisestikin tavannut, Jörn Donnerista minulla on ollut vain se suuren yleisön kuva, josta hän itse on sanonut "Vain ne, jotka eivät minua tunne, pitävät minua kevytkenkäisenä". Häntä on näinä päivinä taas näkynyt julkisuudessa kommentoimassa Ingmar Bergmanin kuolemaa. Myönnän kuulevani häntä nyt eri tavalla kuin aikaisemmin. En voi kuin toivoa, että osaisin kohdella eri tavalla ajattelevaa niin kuin nämä kirjoittajat.

1980. Bangkok. Thaimaalainen työtoverimme Rewadee Liu:

1980%20Rewadee%20Waipieni-normal.jpg