Eilen olin muistokonsertissa. Se oli järjestetty lauluryhmän kahden jäsenen muistoksi, jotka molemmat kuolivat vakavaan sairauteen tämän vuoden alussa. Kaksi avioparia, joista molemmista toinen otettiin ja toinen jätettiin odottamaan. Molemmat parit tunsin, toisen jo nuoruusvuosilta. Usko muuttaa näkökulman, vielä tavataan.

Toinen, se tutumpi pari, oli pari viikkoa Thaimaassa luonamme kymmenisen vuotta sitten. Heille järjestyi mahdollisuus kulkea päivä thaimaalaisen pastorin ja ulkomaalaisen työntekijäparin mukana pienen seurakunnan kotikäyntityössä. He kertoivat:

"Ajoimme lähetyksen autolla pienellä joukolla läheiseen slummiin ja menimme sisään pieneen vaatimattomaan slummikotiin. Perheen isä oli siellä kotiasussaan, ja vaikka koti oli todella köyhä, hän otti meidät iloisesti vastaan. Siellä istuimme ja juttelimme.  Emme ymmärtäneet, mitä puhuttiin, mutta kaikilla oli mukava olla. Yllätykseksemme vähän ajan kuluttua mies vaihtoi vaatteita, pani päällensä paremman paidan, otti mukaansa nipun lehtisiä ja kiipesi autoon kanssamme. Hän oli seurakunnan jäsen ja tuli mukaamme seuraaviin paikkoihin. Hän halusi jakaa raamattulehtisiä kaikille, jotka ottivat niitä vastaan.

Seuraavana aamuna menimme kirkkoon. Taas yllätykseksemme tuo slummikodin isäntä oli siellä, nyt valkoinen paita päällään vastaanottamassa kirkkoväkeä. Hän toimi myös jumalanpalveluksen maallikkovetäjänä. Jos olisimme nähneet hänet vain kirkossa, emme olisi voineet kuvitellakaan, kuinka köyhistä oloista hän oli lähtöisin."

Myöhemmin kerroimme vieraillemme, että mies oli seurakuntaneuvoston varajäsen ja siinäkin luottamustehtävässä ahkera. Hän oli köyhä, eikä hänellä ei ollut varaa lahjoittaa rahaa, mutta hän oli valmis vapaaehtoistyöhön, missä vain tarvittiin. Jumalanpalveluksen jälkeen joku aina pyysi esirukousta erilaisten asioittensa puolesta. Mies oli silloin valmis rukoilemaan. Kun muut seurakuntalaiset lähtivät retkelle, hän jäi vahtimaan kirkkoa ja samalla maalaamaan kirkon porttia. Kun miehen työkaverit kiusoittelivat häntä, että hänestä oli tullut ulkomaalaisten höynäyttämä ja käännyttämä, hän nauroi ja kertoi suomalaisille työntekijöille: "Voi, kuinka toivoisin, että se olisi totta. Voi, kunpa osaisitte oikeasti käännyttää ihmisiä. Minä veisin teidät heti kaikkien sukulaisten, ystävien ja työtovereiden luo ja antaisin teidän käännyttää ne kaikki. Mutta kun te ette voi…"  Ja mies nauroi taas. Se siitä käännyttämisestä.

Markku Sumiala: Johanneksen evankeliumi raamattupiireille, Suomen evankelisluterilainen Ylioppilas- ja koululaislähetys, 1979

Markku, vieraistamme se toinen, joka jätettiin odottamaan, opetti Thaimaassa luterilaisen kirkon koulutuskeskuksessa muutamana päivänä raamattupiirityöskentelyä. Hän on valmistanut pieniä raamatunlukuohjekirjasia, muun muassa tämän Johanneksen evankeliumin lukuohjeen. Kirjasessa hän sanoo:

"Kristityt ovat kuitenkin kuoleman kohtaamisessa muita lohdullisemmassa asemassa, kuuluuhan uskoon ylösnousemuksen ja jälleennäkemisen toivo. Siksipä he viimeiselläkin kynnyksellä voivat rukouksessa jättää itsensä ja ystävänsä sen Jumalan haltuun, joka on elävien ja kuolleitten Herra"

Thaimaalainen uudenvuodenkortti. Teksti Matt.5:5. " Autuaita kärsivälliset: he perivät maan."