Suomi.
Isänmaa.
Maa, johon voi palata
maailmalta.

Vuosien varrella opimme tuntemaan maailman, jossa kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan isänmaahan.  Kiitos omasta isänmaastamme, 90- vuotispäiväänsä tänään viettävästä.

Joulukalenterin kuudes esine:  Suomalainen moderni ja iloinen käsityönä ommeltu enkeli. Keskimmäisen ennakkojoululahja joulukalenteria varten.

Itsenäisyyspäivän tienoissa Suomen suurlähetystö järjesti joka vuosi suuret juhlat. Thaimaan kuninkaan syntymäpäiväjuhlallisuuksien takia juhlia joskus siirrettiin muutamalla päivällä, jotta kaikkien maiden suurlähetystöjen väki pääsi juhlimaan myös Suomen itsenäisyyttä.

Joskus hotelleissa oli koristeena suuria jääveistoksia, poroja ja joutsenia. Joskus koristeet oli kaiverrettu voista. Silloin oltiin sisätiloissa. Ruoka oli aina hyvää ja sitä oli riittävästi. Varmasti kaikille jotain erinomaista.

Eräänä vuonna itsenäisyyspäivän aikaan järjestettiin konsertti, jossa myös Jorma Hynninen esiintyi. Hän tuli samalla kerralla myös vaimonsa kanssa tutustumaan Thaimaan luterilaisen kirkon työhön, ensikotiin ja koulutuskeskukseen.

Koulutuskeskuksen viikoittaisen jumalanpalveluksen lopussa hän lauloi "Oi muistatko vielä sen virren". Eivät arvanneet nuo kuulijat, minkä tason taiteilija heille oli laulanut.

Omaa kulttuuriaan arvostavan ja juurensa tuntevan ihmisen näyttää olevan helpompi ymmärtää sitä, että toinenkin voi arvostaa omaa kulttuuriaan ja perinnettään. Pieni Suomi näytti Thaimaassa pärjäävän tässä suhteessa paremmin kuin kulttuurien sulatusuuni USA.

Matti Pitkänen: Suomi, järvien ja metsien maa, Weilin & Göös, 1991

Veimme Suomen luonnosta kertovia kirjoja mukaan Thaimaahan ja annoimme niitä lahjoiksi ystäville erilaisissa tilanteissa. Vuonna 1990 annoimme yhden Suomesta kertovan kirjan talossamme asuvalle Jugoslavian lähetystön virkailijalle, jonka lapset olivat Kuopuksen ystäviä. He antoivat vastalahjaksi Sloveniasta kertovan kirjan. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusimme, että Jugoslaviassa on edelleen erilaisia kansoja ja kulttuureja. Pian sen jälkeen maassa tilanne räjähtikin. Saimme sittemmin kortin näiltä ystäviltä Ljubjanasta ja he kertoivat, että heillä kaikki oli hyvin, toisin kuin naapureissa. Slovenia pääsikin itsenäistymään vain muutaman päivän itsenäisyystaistelujen jälkeen. Balkanin tilanteella on edelleen meille tämän perheen kasvot.

Kaksi evakkomatkaa kestänyt kuva sieltä, mihin ei enää voinut palata. Kuvan takana äitini aikoinaan sanelema teksti: "Kutomakurssi Jääsken Kamajauholassa Paukkurilla v. 1928? Aino Soppi (ent Ikonen), Martta Ihalempiä, Sylvi Suikkari, Elsa Pelli (nyk nimeä ei tiedossa) Meeri Ikävalko (ent Lankinen), Taimi Ihalempiä, Miaja Kuukka (ent Ora):

26%201928%20Mummon%20kutomakurssi%20pien