Lähtölaskennan jälkeen - Count up

"Valitsemmeko itsellemme röyhkeän edustajan, kun emme itse uskalla olla sellaisia. Pitääkö jonkun pistää puolestamme jauhot suuhun toisinajattelevalle? Pitääkö edes jonkun sanoa asiat niin kuin ne ovat? Pitääkö meidän löytää toinen ihminen sanomaan ääneen ne vihaviestit, joita emme uskalla aina edes ajatella sanovamme?" Eli.

Te kysytte "Tarvitsemmeko ns. "arvojohtajaa"?" Me vastaamme : "Emme tarvitse. Emme vaikka se olisi Kirkko.

Kuitenkin kun puhut ymmärtämisestä ja omasta kulttuurista, näyttää kulmasi vaihtuvan. Pitäisi ymmärtää ja olla ilmeisesti samanhenkinen. Tämä onnistuu jos ja vain jos kulttuurin eri näkemyksiä yhdenmukaistetaan = sensuroidaan erilaisuutta, lakaistaan maton alle. Yhteiskunta on yksinkertaisesti sellainen että joko meillä on sensuristinen oikeaoppisuusjärjestelmä joka sensuroi, tai sitten ihmiset yksilöinä huutelevat vihapuhetta.

Muu onnistunee vain jos ihmisten perusolemus ja ihmisyys "siinä muodossa kuin sen tunnemme" tuhotaan. Ehkä siis siinä odotetussa Paratiisissa?

Tuomoh. Kyllä nämä on myös minun omia kysymyksiäni.... Kun puhun rauhan puolesta, tarkoitanko sitä itse... Jätänkö tekemättä jotain, jota voisin tehdä... Olenko tekopyhä?

Kysymyksesi pistivät minut miettimään ja vastaamaankin itselleni. En halua sensuroida erilaisuutta. Vaikka en ole enää erilainen nuori, olen nyt erilainen muori. Vihapuheelle en näe mitään hyötyä. Se on kuin kuohua, jonka kuplat eivät vaikuta itse reaktioon. Liialla puheella yleensäkään ei päästä pitkälle. Tarvitaan tekoja. Tekona voi olla myös vihapuheen vähentäminen - ei omien tarkoitusperien perillesaamiseksi vaan sen ihmisen puolesta, joka ei voi pistää vastaan...

Mietin, miksi juuri vihapuheen kaitseminen katsotaan sensuroinniksi. Onko siinä takana ajatus, että sanoilla saa lyödä, vaikka/koska laki kieltää muun lyömisen. Röyhkeys ajaa yleensä omaa asiaa ja tukee itsekkyyttä. Totta kai itsekkyys on luvallinen elämänasenne. Sitä on kuitenkin lupa kritisoida, niin kuin muutakin.

Arvot ovat aina olemassa. Pohjimmaltaan ne usein riitelevät keskenään. Röyhkeyden vaatiminen ja vihapuheen salliminen ovat samaa rajoittamista kuin minkä muun "totuuden" aikaansaama. Ei niillä ole sinänsä mitään erikoisasemaa. Anarkiaa on tarpeeksi kokeiltu maailmassa. Sen tulokset eivät miellytä.

Edustamasi oppi elämän mustavalkoisuudesta on oppi muiden rinnalla, ei sen todempi kuin muukaan oppi. Monelle kuitenkin harmaa alue on aina olemassa, moni näkee myös sateenkaaren värit...

(Toinen kysymys kokonaan on tuo esiin nostamasi sana Kirkko tai ehkä paremminkin kirkot. Kristittynä uskon Totuuteen, kuten tiedät, ja pyrin tutkimaan, mitkä olisivat Totuuden arvot kussakin tilanteen. Totuutta kristityt kutsuvat Raamatun Jumalaksi. Häneen/Häntä uskotaan, ei Kirkkoon/Kirkkoa. Mutta se on jo toinen asiakokonaisuus sinänsä.)

"Liialla puheella yleensäkään ei päästä pitkälle. Tarvitaan tekoja. Tekona voi olla myös vihapuheen vähentäminen - ei omien tarkoitusperien perillesaamiseksi vaan sen ihmisen puolesta, joka ei voi pistää vastaan..."

Ajateelin niitä kolmea naista,
jotka saivat
Nobelin palkinnon.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Nobelin+rauhanpalkinto+kolmelle+naiselle/a1305546694157

Kun puheet eivät enää saaneet mitään aikaan, toimittiin. Ei mellakointia eikä huutoa.
Liberian naiset, ÄIDIT, istuivat vaan valkoiset paidat Rauhan merkkinä päällään, että sota saisi lopun.

Usko Jumalaan ilman tekoja on haaveilua. Vihapuheet ovat kiukkuisten haaveilua, ei ne ne mitään hyödytä. Maailma on täynnä kiukkuisia, mutta hyvä teot ovat kuin lääkettä ihmiskunnalle, ja esimerkkinä jälkipolville.

Herne. Tärkeitä huomioita.

Olen soveltanut fyysikan tietämystäni vektoreista politiikkaan. Olen yleensä äänestänyt itseäni nuorempia ja radikaalimpia ihmisiä siinä toivossa, että kompromissien jälkeen ollaan lähempänä sitä, mitä toivoisin. Taitaakin olla kysymys juuri samasta asenteesta, joka tuottaa joissain tapauksissa tuota röyhkeää käytöstä!
Toisaalta minusta vihapuhe on eri asia kuin kiukku, joka voi olla oikein hyvää käyttövoimaa.

Tekopyhyydeltä on ikävän vaikea välttyä - jos siis tekopyhää on se, että arjen toiminta ei ihan yllä tavoitteiden tasolle. Sitä sattuu, mutta pääsia, että on tavoitteita.

Kiehtova tuo ajatuksesi kylähullun tehtävien jaosta!
Yllytyshulluudenkin tunnistan blogia kirjoittaessani.

Kysymykseesi pitääkö olla röyhkeä en osaa vastata.
Kovaääninen ainakin, ja vankkumatta omaan asiaansa uskova.
Kun itse olen huomannut oman kantani ja varmuuteni alkaneen horjua monenkin asian suhteen haluan kai äänestää ihmistä jonka kuvittelen pystyvän tekemään myös päätöksiä.

Skana ja MK. Tällä tavalla yhdessä pohtien löytyy jännästi uutta. Totuus haarukoituu laitojen kautta lähemmäksi. Itse ei näe välttämättä kaikkea - edes omasta mielipiteestään.

Sopiva määrä kiukkuisuutta, kipakkuutta ja jääräpäisyyttä taitavat olla oikein käytettynä varsin positiivisia luonteenpiirteitä. Parhaat johtajat ovat niitä, jotka osaavat päättää. Päätöksiä voi ja pitää välillä muuttaa, mutta ne on tehtävä. (Tässä asiassa olen huono... Minua aikoinaan käytettiinkin parhaiten kysymysten esittäjänä ja aivoriihessä, mutta ei päättäjänä :))

Skanan määritelmä tekopyhyydestä on hauska. Laajennan sitä vielä vähän. Tekopyhä on se, jonka toiminta ei ylety tavoitteiden tasolle muuten kuin puheiden tasolla. Falskius lyö läpi, kun puheet ja teot eivät vastaa toisiaan.

Päätösten tekeminen, muista riippumatta ja joskus jopa omatkin mielipiteet unohtaen, kompromissipäätös on mielestäni monelle se vaikein päätös. Päätöksen tekemisen jälkeen sen takana seisominen vaatii taas uutta päätöstä. Itsekin olen parhaimmillani aivoriihessä mutta en välttämättä päättäjänä.

Vilukissi. Taitaa olla niin, että tarvitaan erilaisia ihmisiä, jotta kaikki puolet asioista tulisivat esiin ja hoidetuksi oikealla tavalla. Sitä kai demokratia on parhaimmillaan.

Nähdäkseni vihapuheen ja suvaitsemattomuuden ongelmana ei ole niiden tehottomuus. Historia näyttää varoittavaa kieltä siitä ; esimerkiksi katsoin eilen YLE teemalta historiallista dokumenttia briteistä. Siellä oli eräs kovin Soinin tuntuinen mies joka joutui kohuun esimerkiksi "neekerilapsi" -sanan käytöstä ja jonka mielestä maahanmuuttajat haukkuvat brittejä pahemmin. Tämä provosoi ja aikaansai mellakointia. Suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuudelle on siis tilaus juuri siksi että vihapuhe ei ole mitään "ei vaikuta" -tilaa. Se on osana arvokeskustelua. Suomessa "jytkyn" tai haavistoboomin jälkeen ei pitäisi tämänlaisia edes ihmetellä ; Ihmiset seuraavat asioita ei välttämättä ajaa oikeita asioita, vaan sitä kautta että se vastustaa oikeita asioita.

Muutenkin vastustan lujasti "hyötyajattelua". Esimerkiksi uskonto ja mielipiteet ovat laajassa mitassa ns. turhia. Ne eivät vaikuta kovin runsaasti. (Uskonnoissa on mahdollisuuksia ja riskejä, joten ei sekään aivan toimimatonta ole, mutta vaikutuksia on itse asiassa ns. "yllättävän vähän" ottaen huomioon siihen liittyvän keskusteluhypen.) En olisi siksi vastustamassa vihapuhetta jos se olisi turhaa. Mutta koska en ole suvaitsemattomien suvaitsemisen kannalla voin vastustaa hyvillä mielin vihapuhetta. En tosin halua institutionalisoidatätä vihapuheen vastustusta millekään arvojohtajalle, koska tässä politisoidaan jotain joka on ehdottomasti yksilöllistä. (Se on siis vähän kuin jos antaisi kauniin oikeuden valita oma puoliso ja delegoisi sen jonkun poliittisen järjestelmän oikeudeksi. Se olisi aikas karseaa ja YK:kin taitaa sulosanoissaan tästä jotain mainita.)

Tuomoh. Meillä on yksilölliset rajat siinä, kuinka paljon kestämme negatiivista palautetta - vihapuhetta. Korostan myös yksilöllistä vastuuta siitä, mitä suustaan päästää.

Uskonnon merkitys on paljon enemmän kuin me täällä pienessä syrjäsuomessamme omien kahinoidemme keskellä ymmärrämme. Se on otettava huomioon oikeasti monissa tilanteissa kansainvälisessä työssä. Länsimainen ylpeytemme ainutlaatuisuudestamme ja nerokkuudestamme ei välttämättä ole arvostettu kovin suuressa osassa maailmaa... Ei edes siellä, missä raha ratkaisee. Kauppamiestenkin on otettava se huomioon...