Uudissanat
Uudet käsitteet
Uudet arvot?


Viime syksyn postauksessa  93 esittelin joitain Mitä Missä Milloin - vuosikirjan 1987 vuoden sanoja. Monet niistä ovat nyt arkikieltä.  Vastaava vuosikirja 2008 kertoo pääasiassa ajasta ennen blogini aloittamista. Yritin katsoa, kuinka moni tuon kirjan uudissanoista on blogissani esiintynyt. En löytänyt sieltä yhtään sanaa,  vaikka osa kirjoituksistani onkin liittynyt samoihin aihepiireihin. Kieleni on näin todistettu vanhanaikaiseksi. Tässä postauksessa yritän pelastaa sen, minkä voin.

BAMBULANKA, bambukuidusta valmistettu tai sitä sisältävä  lanka. Bambua olen syönyt, bambuhuilua soitellut ja bambumukista juonut, mutta bambulangan  ja bambupuikkojen olemassaolon olen oppinut vasta blogimaailmassa.

GLOBATA; GLOBBAILLA, pyrkiä vaikuttamaan globalisaation haittojen vähentämiseksi. Olen itse asiaasa ollut jonkin aikaa vieläpä Globbareitten (Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry) postituslistalla ja kutsuin silloin tuntemiani vaaliehdokkaita vastaamaan KEPAn vaalikyselyyn.

MAAHANMUUTTAJATAUSTAINEN, maahanmuuttajien jälkeläinen. Heitä tapaan aina silloin tällöin.

PASKADUUNI, huonosti palkattu ja aliarvostettu työ. Nautin, kun suosikkitoimittajani Jan Andersson A-talkissa selvitteli nuorison kanssa, mitä työtä he itse asiassa eivät halunneet tehdä ja mitä he halusivat. Kukapa meistä ei haluaisi saada palkkaa ajattelemisesta. Pitkäaikaista pätkätöiden teettämistä en minäkään hyväksy,  mutta en myöskään toisten työn halveksimista.

SYÖKSYVIRTAUS, ukkospilvestä putoava kylmä ilmavirtaus. Perheteknisistä syistä olen perehtynyt ukkosiin ja puihin viime vuoden aikana.


Myönnän olevani välillä  DIGIÄNKYRÄ, mutta en HIFISTELE. En elä KEVYTSUHTEESSA enkä tarvitse POIKAYSTÄVÄTYYNYÄ. FIILISTELEN kyllä mielelläni. SÖPÖKULTTUURI taitaa olla minusta aika kaukana, samoin BLING-BLING. Elän SLOW CITYSSÄ, vaikka sitä ei ehkä kotikaupunkini myönnäkään.

Sanan ÄÄREVÄ merkityksen olisin arvannut väärin. Olisin voinut vannoa, että juuri sellainen minä olisin. Se olikin jotain aivan muuta.

1983. Pori. Isosisko kahdeksan vuotta, pikkusisko viisi tuntia. Aikamoinen duuni taas alkamassa.

Plus%20183%20pieni%20Isosisko%208%20y%20