Samojen ihmisten
Erilaista elämää

Lapsilta sain joskus lahjaksi napin, jossa luki ”Olen erilainen muori”. Kai sitten niin.

5.12.1982
”Anneli Tempakka Yleisradiosta tuli Thaimaahan vierailemaan partioleirille ja otti yhteyttä myös meihin. Eilen hain hänet Ekamain bussiasemalta. Löysin hänet suuren nuorisojoukon keskeltä, toin tänne kotiin, söimme ja istuimme yhdessä iltapäivää.

Illaksi vein Annelin katsomaan Thaimaan kuninkaan syntymäpäiväaaton juhlimista. Sanaam Luangilla oli yli sata elokuvakangasta vieri vieressä, jokaisessa oli mahtavat huutavat kovaääniset ja eri elokuva. Anneli kysyi minulta siinä kymmenientuhansien ihmisten ihmisjoukossa ja siinä metelissä, tuliko minulle siellä kenties helvetti mieleen.

Aamulla Anneli tuli mukaan kirkolle, osallistui jumalanpalvelukseen ja haastatteli paria thaimaalaista sekä paria lähetystyöntekijää.  Minua hän haastatteli ruuanlaitosta ja naapurin keittiöstä, joka sijaitsee suoraan  parvekkeemme alta. Englanninopiskelijoiden kanssa keskusteltiin kuninkaan syntymäpäivästä ja kuninkaasta, vaikeaa sanastoa thain kielellä. Illalla Anneli vietiin katsomaan Patpongia, tyttökatua. Siellä tytötkin tulivat ulos sytyttämään kynttilöitä ja laulamaan yhdessä kaikkien thaimaalaisten kanssa kuninkaan hymniä kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi.

Anneli on varsin terhakka ihminen ja kiva. Ymmärrän kyllä, miksi hän tekee hyviä ohjelmia. Hän jätti tänne kirjastoon kirjansa Olen erilainen nuori. Saa sitten nähdä, minkälaisessa muodossa tuo juttu tulee ulos.”

Anneli Tempakka teki muistaakseni viisi eri ohjelmaa Thaimaan vierailustaan. Jonkun niistä muistan kuunnelleeni Porissa sairaalan synnytysosastolla seuraavana syyskesänä Kuopuksen kanssa.

1985 Merikarvia. Erilainen muori heinätöissä

Plus%2095%20%201985%20Merikarvia%20hymyj